Tietoa Meistä

Minä Anne (s.1979) ja mieheni Tomi (s.1978) tällainen tavallinen kaksi henkinen perhe. Muutimme joulukuussa 2010 Myrskylän Pakilaan omakotitaloon Porvoosta, jotta voimme elää rauhassa rakkaitten sydäntenvaltaajiemme kanssa. Niin kuin meidän kennelnimikin kertoo vanhan inkakielen "quechua" (ketsua) sanoin.

Perheeseemme kuuluu 4 koiraa ja 1 yhteisomistavuudessa (Ei kotona). Sitten meillä on vielä kaksi maatiaiskissaa. Kaikki nämä ovat meille todella tärkeitä perheenjäseniä. 2009 meille tuli Kawa meidän ensimmäinen karvatonkoira.

Haaveeni kasvattajaksi ja nykypäivä

Olen ensi kerran tutustunut perunkarvattomankoiran rotuun 2004 vuonna jolloin meidän Nala oli syntynyt ja tuli meille (karvallinen muunnos).

Noin. kahden vuoden jälkeen Nala on tehnyt yhden pentueen 10 pienokaista. Siitä pentueesta meille tuli Daisy (Karvallinen muunnos).

Tämän jälkeen kävin kasvattaja koulutuksen 17.-18.3.2007 Ja nyt kesän lopulla suunniteltiin kennelnimeä Bay’s Bushyfur:in kasvattajan Kaarinan kanssa ja helmikuussa 2008 sain kennelliitolta hyväksytyn kennelnimen.

Sitten meille tuli 2008 pieni perunkarvatonkoira Janzu sijoitukseen (karvallinen muunnos).

Ensimmäinen pentueemme syntyi 19.10.2008 kuvia on pentueet osiosta ja Toinen pentue syntyi nyt 08.04.2011 meillä on pentuja näet tiedot pentuja kohdasta.

Kiitos

Kiitos miehelleni Tomille siitä, että hän on ollut tukena ja auttanut paljon tässä matkan varrella kaikkien asioiden suhteen.

Seuraavaksi haluan kiittää Kaarinaa Bay’s Bushyfur kennel omistajaa ja heidän perhettään avusta ja hyvistä neuvoista joita olen matkan varrella saanut. Ja tietysti tiedoista joita olen saanut lainata tähän omaan sivustooni.

Erityinen kiitos veljelleni Petterille hienoista kotisivuista. Ilman veljeäni minulla ei olisi näin hienoja sivuja.

Tietenkin kiitos kasvattieni omistajille kun olette ottaneet oman perheenjäsenen meiltä. Ja pidätte hyvää huolta niistä.